Hyvä huoltotyöntekijä, meillä on paikka auki!

Pistääkö talotekniikka lähes sukat pyörimään jaloissa ja halu oppia siitä lisää on valtaisa? Meillä on ilo ilmoittaa, että nyt meillä olisi avoinna vakituinen ja kokopäiväinen työ hyvälle HUOLTOTYÖNTEKIJÄLLE!

Haussa oleva paikka on erityisesti teknisestä huollosta kiinnostuneelle tekijälle, jolla on osaamista koneella ajosta. Työkulttuurimme perustuu hyvään keskusteluyhteyteen, hurttiin huumoriin ja laadukkaaseen tekemiseen. Meillä jokainen saa ideoida ja kyseenalaistaa.

 

HUOLTOTYÖNTEKIJÄNÄ YMMÄRRÄT, ETTÄ:

– Työ on arvokasta ja tärkeää, tekemättä jättäminen näkyy.

– Tehtävät vaativat itsenäistä ongelmanratkaisukykyä ja itseluottamusta.

– Hyvä peruskunto mahdollistaa työssä jaksamisen nyt ja tulevaisuudessa.

– Tehtäviin kuuluu ajoittainen hälytysluontoinen työ

– Työt tulee hoitaa joutuisasti ja iloisella asiakaspalveluasenteella.

– Aitoa innostusta ei voi hankkia koulunpenkiltä.

– Digitaalisuus ja erilaisten koneiden käyttö on nykypäivää ja tulevaisuutta myös kiinteistöpalvelualalla.

 

HUOLTOTYÖNTEKIJÄNÄ SINULLE ON ETUA, JOS OSAAT JO

– Perushuoltotyöt

– Ajaa koneita

– Herätä tarvittaessa aikaisin

 

TYÖSSÄ TARVITSET EHDOTTOMASTI:

– Ajokortin (B)

– Hyvän suomen kielen kirjallisen ja suullisen taidon

– Taidon käyttää älypuhelinta ja kyvyn omaksua siihen saatavien sovellusten käyttö.

– Halua oppia uutta alasta ja siihen liittyvästä tekniikasta.

 

TYÖNANTAJANA YMMÄRRÄMME, ETTÄ:

– Alan koulutus ja varsinkin kokemus kertoo, että pidät kiinteistöhuoltotyöstä ja alasta sen ominaispiirteineen.

– Konetöissä on tärkeää voida keskittyä pääasiassa koneella ajamiseen.

– On olemassa eri elämäntilanteita. Pyrimme olemaan joustava työnantaja tilanteiden mukaan.

– Työturvallisuus ja ergonomia ovat merkittävässä roolissa työhyvinvointiin liittyen.

 

Työ alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään mielellään 16.04.2018. Tosin olemme oppineet, että hyvää kannattaa vaikka vähän odottaa.

Mikäli paikka tuntuu mielenkiintoiselta ja koet meillä olevan annettavaa toisillemme, laitathan hakemuksesi ja mahdollisen cv:si palkkatoiveineen osoitteeseen hr@reijus.fi. Hakuaika on 28.02.2018 saakka, mutta mikäli tulee huipputyyppi vastaan ennen sitä, pidätämme oikeuden lopettaa haku jo aiemmin.

Lisätietoja paikasta saat halutessasi soittamalla Terolle numeroon 050 462 7072 tai lähettämällä sähköpostia tero.suoreijus@reijus.fi.