KASVU VAATII LISÄÄ OSAAJIA JOUKKOON, OLETKO SINÄ SEURAAVA UUSI REIJUSLAINEN?

KIINTEISTÖHOITAJA / TEKNINEN HUOLTOTYÖNTEKIJÄ

Hallitsetko kiinteistönhoitokoneet ja tunnet luontaista kiinnostusta kiinteistöhuoltoalalle? Meillä on hyvä draivi päällä ja näin ollen meillä on auki KAKSI paikkaa aikaansaaville tekijöille.

Toinen TEHTÄVÄ SISÄLTÄÄ pääsääntöisesti KIINTEISTÖNHOITAJAN TYÖTEHTÄVIÄ ja toinen PAINOTTUU ENEMMÄN TEKNISEN HUOLTOTYÖNTEKIJÄN TYÖTEHTÄVIIN. Valittavien tulee hallita yksi tai useampi kiinteistönhoitokone. Tekniseltä huoltomieheltä edellytämme talotekniikan ymmärrystä ja erilaiset korjaus- ja remonttitaidot ovat eduksi. Mikäli osaat jotakin, josta voisi olla hyötyä kiinteistöjen arvon ylläpidossa, kerrothan siitä meille. Työkulttuurimme perustuu hyvään keskusteluyhteyteen, hurttiin huumoriin ja laadukkaaseen tekemiseen. Meillä jokainen saa ideoida ja kyseenalaistaa.

 

KIINTEISTÖNHOITAJANA ja TEKNISENÄ HUOLTOTYÖNTEKIJÄNÄ YMMÄRRÄT, ETTÄ:

– Työ on arvokasta ja tärkeää, tekemättä jättäminen näkyy.

– Tehtävät vaativat itsenäistä ongelmanratkaisukykyä ja itseluottamusta.

– Hyvä peruskunto mahdollistaa työssä jaksamisen nyt ja tulevaisuudessa.

– Tehtäviin kuuluu ajoittainen hälytysluontoinen työ

– Työt tulee hoitaa joutuisasti ja iloisella asiakaspalveluasenteella.

– Aitoa innostusta ei voi hankkia koulunpenkiltä.

– Digitaalisuus ja erilaisten koneiden käyttö on nykypäivää ja tulevaisuutta myös kiinteistöpalvelualalla.

– Päivystäminen on tärkeä tehtävä

– Kiinteistöjä kunnossapidetään myös katoilla ja nostokoreista

 

KIINTEISTÖNHOITAJAN TEHTÄVÄSSÄ SINULLE ON ETUA, JOS OSAAT JO

– Pienet huoltotyöt

– Ajaa kiinteistöhoitokoneita

Tehdä lumitöitä

– Kokemusta ulkoaluetöistä eri vuodenaikoina

– Herätä tarvittaessa aikaisin

– Periaatteita talotekniikasta

 

TEKNISENÄ HUOLTOTYÖNTEKIJÄNÄ  SINULLE ON ETUA, JOS OSAAT JO

– YLEISIMMÄT ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄT

– KORJATA / ASENTAA LVI KALUSTEITA

– omakoti, rivitalo, kerrostalo, liikekiinteistöjen talotekniikan

– Ratkoa ongelmia tarvittaessa itsenäisesti, loogisesti ja systemaattisesti

– Ajaa kiinteistönhoitokoneita

– Herätä tarvittaessa aikaisin

 

TYÖSSÄ TARVITSET EHDOTTOMASTI:

– Ajokortin (B) ja peräkärrykortti (e) (voi suorittaa myös työn ohella)

– Hyvän suomen kielen kirjallisen ja suullisen taidon

– Taidon käyttää älypuhelinta ja kyvyn omaksua siihen saatavien sovellusten käyttö.

– Halua oppia uutta alasta.

 

TYÖNANTAJANA YMMÄRRÄMME, ETTÄ:

– Alan koulutus ja varsinkin kokemus kertoo, että pidät kiinteistöhuoltotyöstä ja alasta sen ominaispiirteineen.

– Konetöissä on tärkeää voida keskittyä pääasiassa koneella ajamiseen.

– On olemassa eri elämäntilanteita. Pyrimme olemaan joustava työnantaja tilanteiden mukaan.

– Työturvallisuus ja ergonomia ovat merkittävässä roolissa työhyvinvointiin liittyen.

 

Työ alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään mielellään 16.07.2018. Tosin olemme oppineet, että hyvää kannattaa vaikka vähän odottaa.

 

Mikäli paikka tuntuu mielenkiintoiselta ja koet meillä olevan annettavaa toisillemme, laitathan hakemuksesi sekä tiedot ajamistasi kiinteistöhoitokoneista,  ja mahdollisen cv:si palkkatoiveineen osoitteeseen hr@reijus.fi, kirjoita otsikkoon kumpaa paikkaa haet. Hakuaika on 30.06.2018 saakka, mutta mikäli tulee huipputyyppi vastaan ennen sitä, pidätämme oikeuden lopettaa haun jo aiemmin.

Lisätietoja paikasta saat halutessasi soittamalla Terolle numeroon 050 462 7072 tai lähettämällä sähköpostia tero.suoreijus@reijus.fi.