Arvomme

Asiakaslähtöisyys

Me teemme palveluita asiakkaitamme varten. Meille on tärkeää, että pystymme keskustelemaan asiakkaiden kanssa, sillä näin voimme luoda laadukkaan ja molempia osapuolia miellyttävän palvelukokemuksen. Mietimme tekemisemme sen kautta mikä olisi asiakkaalle se järkevin ratkaisu. Uskomme vapaan avoimen tiedon liikkumisen olevan kaikkien etu ja siitä syystä haluamme jakaa tietoa asiakkaiden kanssa. Annamme täyden näkymän asiakaskohteessa tehtyihin töihin, jolloin asiakkaamme näkevät mitä on tehty ja milloin.

 

Ammattitaitoisuus

Jotta voimme tarjota laadukasta palvelua, on pidettävä huolta ammattitaidon säilymisestä. Tekniikka ja välineet muuttuvat, joten on tärkeää pysyä ajan hermolla. Ylläpidämme ammattitaitoa erilaisten täsmäkoulutusten avulla sekä esimerkiksi oppisopimuskoulutuksilla. Meillä myöskin kannustetaan tiedon jakamiseen työkavereiden kesken ja toinen toiselta oppimiseen.

 

Paikallisuus

Olemme ylpeästi lappeenrantalaisia ja tulemme pysymään myös jatkossa. Paikallisuus näkyy myös yhteistyökumppaneissamme, joista lähes kaikki ovat paikallisia yrittäjiä. Haluamme tukea paikallista yrittäjyyttä omalla toiminnallamme ja näin ollen turvata paikallisia työpaikkoja.

 

Ekologisuus ja energiatehokkuus

Energiansäästötoimenpiteillä voimme säästää asiakkaidemme rahoja. Lisäksi pyrimme ottamaan toiminnassamme huomioon ekologisuuden. Meille se tarkoittaa esimerkiksi sähköisten työvälineiden käyttöä paperin sijaan. Toimiston paperimäärä on vähentynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana.

Huollamme mielellämme lähekkäin olevia kohteita, joka omalta osaltaan auttaa vähentämään liikkumisesta aiheutuvia päästöjä. Pyrimme myös järjestelemään päivän työt niin, että turhaa edestakaisin ajelua tulisi mahdollisimman vähän.

Siivoustyössä olemme pystyneet säästämään paljon vettä ja pesuaineita oikeanlaisilla siivoustekniikoilla. Laadusta emme tietenkään ole tinkineet. Siivoustyössä meillä on käytössä kotimaiset, suurelta osin joutsenmerkityt tuotteet.